Juju tuli taloon

Siitä on kohta vuosi kun tämä pikkupoitsu tassutteli taloomme. Kävimme hakemassa hänet Pääsiäisenä 2017 ja sitä ennen olimme kerran aikaisemmin tutustuneet uuteen perheenjäseneemme kasvattajan luona. Juju valloitti ja hurmasi meidät jo heti ensi näkemällä, tosin silloin häntä kutsuttiin vielä Jussiksi. Nimi vaihtui myöhemmin Jujuksi, sillä muuten hän olisi ollut appiukkoni kaima. Hieno nimi ja hienoja miehiä molemmat, mutta ei silti yritetty mahduttaa samaan sukuun kahta Jussia, jo ihan sekaantumisenkin välttämiseksi. Koko kotimatkan hän nukkui sylissäni autossa ja sama rentous automatkoilla on jatkunut siitä asti. Juju vetelee sikeitä ja kaasuttelee (omalla haisevalla tyylillään) auton takaosassa kaikki pidemmät ja vähän lyhyemmätkin ajomatkat. Eikä poitsu muutenkaan tuntunut ensimmäisinä päivinä ikävöivän emoaan tai veljeään, jotka jäivät vanhaan kotiin. Kotiutuminen sujui yllättävänkin hyvin.

Jujun ensimmäinen kotimatka

Itselleni Jujun tulossa oli kaikki uutta ja ihmeellistä, sillä hän on ensimmäinen oma koirani. Sen lisäksi että meidän piti rauhassa tutustua toisiimme, minun täytyi opetella kaikki tarpeellinen tieto koiramaailmasta. Ja vaikka olinkin lukenut pentu ym. muita opuksia antaumuksella ja kovalla tiedonjanolla jo ennen koiran ottamis päätöstä (ja vielä enemmän sen jälkeen) niin silti matkan aikana on tullut paljon sellaista mitä ei opi kuin kokemuksella ja kyselemällä itseään viisaimmilta, rodun kanssa jo vuosia hääränneiltä, onneksi heitä on. Ja onneksi miehellänikin on aikaisempaa kokemusta koiran omistamisesta ja terriereistä, sillä hänellä on ollut kettiksiä. 

Jujun ensimmäinen päivä meillä ja tutustumista toisiimme

Päivääkään en ole tätä karvakuonon ottamista katunut, en edes silloin kun hän pätkäisi uuden juuri ostetun keskuspölyimurinletkun metrin paloiksi, enkä silloin kun kakkahätä oli yllättänyt useaan kohtaan vaaleaa karvalankamattoa, enkä silloin kun toinen matto oli purettu takaisin loimiksi ja kuteiksi, enkä silloin kun mäyräkoirallinen täysiä oluttölkkejä oli pureskeltu ja kuljetettu pitkin asuntoa. Sillä on tämä kaveri tuonut tullessaan erittäin paljon iloa & eloa elämään ja toteuttanut pitkäaikaisen haaveeni omasta koirasta (siitä on kyllä osin kiittäminen myös miestäni joka oli ajatukselle koirasta alusta asti suotuisa). Lisäksi Juju on osoittautunut juuri sopivaksi luonteeksi ja roduksi meille.

Hyvin maistui uni uudessa kodissa

Rodusta en itseasiassa ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan, saati sitten ikinä törmännyt missään ilmielävään Irlanninterrieriin. Rotu putkahti esille hankikoira.fi rotutestin tuloksena, kun mietimme miehen kanssa meille sopivaa koiraa. Yksi tärkeä kriteeri oli karkeakarvaisuus sillä miehelläni on lievää allergiaan sileäkarvaisia nelijalkaisia kohtaan. Lisäksi toiveissa oli ihmis- ja lapsirakas, keskikokoinen, ei kovin haukkuherkkä, aktiivinen kotikoira, jolta löytyy kuitenkin luonnettakin. Myöskään, suht haasteellinen, nypittävä turkki ei ollut esteenä tai tullut yllätyksenä, sillä siitäkin oli miehelläni kettuterrierin kanssa kokemusta. Ennen lopullista päätöstä olimme kasvattajiin yhteydessä ja kävimme tutustumassa irskeihin yhden heistä luona. Sen käynnin jälkeen ei tarvinnut enää epäröidä tuleeko meille punaturkkinen, se oli molemmille selvää. Ja siinä hän nyt on, koko komeudessaan!

Juju ensimmäisinä päivinä meillä