Taas mennään pissin takii ja vähän kakinkii...

Olen monta kertaa kiittänyt ja samaan aikaan kironnut, kun herätyskello arkiaamuisin pärähtää soimaan jo kukonlaulun aikaan. Aamu-unisena ihmisenä minua ei siihen aikaan saa vaakatasosta ylös muu kuin tuo neljäjalkainen personal-lenkittäjäni. Lämpimän peiton alta täydestä unesta nouseminen ja kylmään & pimeään ulkoilmaan lähteminen houkuttaa siinä tilanteessa tasan nolla prosenttia tai saattaa se huvitus välillä olla jopa ulkolämpömittarin kanssa samoissa lukemissa eli pakkasen puolelle. Tässä vaiheessa tekisi mieli lähes joka kerta vetää peitto vain vielä ylemmäs korviin asti ja esittää kellolle olevansa täysin kuuroutunut. Siltikin tästä ylösnousemuksen vaikeudesta huolimatta olen tyytyväinen, että tuo pakko on tullut rytmittämään elämääni. Lenkin jälkeen on virkeämpi ja energisempi olo starttailla työpäivään. Ja aamupalakin maistuu ihan toisenlaisella ruokahalulla, kuin suoraan sängystä noustuna. 

Näissä maisemissa ei harmita lenkkeillä

Kaikkein kivimpia lenkkejä ovat kuitenkin ehdottomasti viikonloppujen kiireettömät päiväkäppäilyt. Kun ei tarvitse juosta kellon kanssa kilpaa tai miettiä mikä lenkki ehditään kiertää. Silloin voi mennä just niin pitkään ja pitkälle kuin huvittaa. Eilisellä sunnuntai-lenkillämme oli kyllä maisematkin kohdallaan, kuin postikortista. Tosin se olin vain minä joka sitä lumoutuneena tuijottelin ja kännykällä kuvailin, lenkkiseurani taisi nähdä vain valkoista ja keltaista lunta, niin tiiviisti oli kuono kiinni maassa koko matkan. No kuka arvostaa minkäkin värisiä maisemia, toinen oli nenä taivasta kohti ja toisella oli vain maata näkyvissä.

Mun henkilökohtainen lenkittäjä

Kuurankukkasia

Luonnolla on myös ihanan rauhoittava vaikutus ja nimenomaan sitä seesteisyyttä & rauhaa on oppinut arvostamaan vasta vanhemmaksi tultua. Sen hiljaisuus (tosin tuo alla oleva kuva on otettu nelostien varresta eli siinä kohtaa oli kyllä hiljaisuus ja rauha kaukana, kun autoja suhasi heti kuvan räpsäisyn jälkeen edestakaisin) on yhtäaikaa lumoavaa, mystistä ja välillä jopa hieman pelottavaakin. Varsinkin tälle vilkkaan mielikuvituksen ja erittäin huonon suuntavaiston omaavalle eräjormalle. 

Sininen on taivas...myös nelostien varressa